Karate syntyi satoja vuosia sitten Okinawan saarella Tyynessä valtameressä. Japani miehitti saaren, ja asukkailta kiellettiin aseiden hallussapito, mm. miekka.

Okinawalaiset kävivät kuitenkin edelleen sotaa miehittäjiä vastaan, ja heillä oli jo olemassa jonkintason kamppailutaitoja joita alettiin salassa kehittää tehokkaammiksi. Tärkein taisteluväline oli kädet ja jalat yhdessä koko kehon kanssa niin, että koordinoidulla tekniikalla saatiin vastustajan hyökkäys ensin torjuttua ja sen jälkeen tehtyä vastustaja toimintakyvyttömäksi. Mukaan otettiin myös kättäpidempää jota löytyi jokaisen kotoa: Jokapäiväisessä käytössä olevia maataloustyökaluja (kuokka, sirppi yms.).

Kamppailulaji sai ensiksi nimen Toudi, käytettiin myös nimeä Okinawate. Myöhemmin vakiintui nykyisin käytössä oleva nimi Karate.

Karaten harjoittelemiseen kuuluu olennaisena osiona ns. Kata. Se tarkoittaa ennalta määrättyjen liikesarjojen toistuvaa harjoittelemista. Kata kehittyi ja kehitettiin alunperin olemaan ns. muistikirja moninaisista puolustus- ja vastatekniikoista, koska kirjallisia muistiinpanoja ei tehty. Tekniikat saatiin näin myös pidettyä salaisina, ja ne siirtyivätkin suvuissa suoraan pojalle ja tyttärelle.

Okinawan saari jäi Yhdysvaltojen haltuun ja miehittämäksi 2.maailmansodan jälkeen aina 17.6.1972 asti.Miehityksen aikanakin Okinawan asukkaat jatkoivat perinteistä Katan harjoittelemista. Amerikkalaiset luulivat kyseessä olevan jonkinlainen paikallinen tanssiliikunnan muoto, eivätkä puuttuneet tai kieltäneet harjoittelemista.

Karatessa oli tarkoituksena tavalla tai toisella tehdä vastustaja toimintakyvyttömäksi. Se oli taistelutyyli ja kamppailua elämästä ja kuolemasta. Voittajaksi selvisi se joka oli nopein ja taitavin. Ei ollut mitään hienostuneita tai moderneja tapoja vaan pelkistetyt tekniikat jotka toimivat stressaavissa tilanteissa käytännössä missä vain (hämärällä kadulla ja kujalla, metsässä, lumihangessa, liukkaalla jäällä jne.). Tämän päivän Karate on ”modernisoitu” siten, että ns. tappavat tekniikat on jätetty pois vyökoevaatimuksista. Ne kuitenkin edelleen kuuluvat Karateen, ja niitä opetetaan pidemmälle edistyneille alan harrastajille, jotka ovat osoittaneet vuosien aikana valmentajalleen, että kykenevät hallitsemaan itsensä.

Eräänlaisena tekniikoiden käytön filosofiana voidaan pitää ajatusta, että päälle käyvä vastustaja on itseä 40 cm pidempi ja 50 kg painavampi. Tekniikoiden pitää siis olla radikaaleja jotta ne toimisivat tositilanteissa.